3.2.2013

Viikon uutiset:



Jos joku osaa pukea sanoiksi juuri ne ajatukset joita itsekin yrittää sanoa, on helppo todeta että siinäpä vasta viisasta tekstiä! Uusimman Yhteishyvän luovuus-juttu oli niin hyvä, että nostan sen kevyesti viikon viisaimmaksi. Laadukkaat uutistuotteet ja herkulliset naistenlehtien juorut jää tällä viikolla kakkoseksi.



Viikon löytö on 10 sentin rintamerkki, joka tuo raikasta seilorimeininkiä ainakin harmaaseen villatakkiin, siniseen kotelomekkoon ja valkoiseen T-paitaan. Seilorityyli tulee muotiin joka kevät, isosti tai pienesti!



Omassa kodissa on suosikki kulmia ja unohdettuja kulmia. Suosikki kulmiin osuu kameran linssi usein. Suosikki kulmissa tulee vaihdettua tavaroiden paikkoja ja niitä ihailee pitkällä katseella ohikulkiessaan (niinpä, mutta sellaisia me sisustajat ollaan!?).

Kylppärin neljäs kulma saa olla ihan omissa oloissaan. Tuo lääkekaappi ja pullot sen päällä on kotini kuollut kulma. Mutta miksi? Näkymähän on aika nätti!



Viikon projekti on saada taulut nätisti seinälle. Ei tule onnistumaan!



Juuri kun olin luovuttanut sodan lattialla lojuvia epämääräisiä vaatemyttyjä vastaan, keksi tytär keskimmäinen että: "-voisiko tässä eteisen penkillä olla kaikille omat korit?" Sitten hän tomerasti kippasi lelut lattialle ja kantoi kolme muovikoria penkille. Ällistyneenä katsoin vuoroin lelukasaa lattialla, ja vuoroin koriin huiskivia sukkahousuja ja yöpaitoja. Tällä mennään, toivo on korkealla!

 

7 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Luin itsekin tuon Yhteishyvän juuri, vaikka sitä tulee harvemmin edes selattua (en tiedä miksi) ja ihastuin myös tuohon juttuun. Kuvassa näkyvät kansallispukukankaista tehdyt vaatteet olivat todella hienoja. Tekstissä ehdotettiin nahkatakin yhdistämistä kansallispukukankaiseen puolihameeseen. Näin sen heti päässäni - mielettömän style! Ja sitten vielä kommentti unohdetusta kulmasta: erittäin kaunis pikku lääkekaappi ja kulma muutenkin. Itsekin pitäis varmaan suunnata kamera välillä vähän muuallekin kuin niihin suosikkikulmiin. Vois löytyä jotain uutta kulmaa blogissakin esiteltäväksi.

Sarp kirjoitti...

Kiva postaus.
Unohdettu kulma on kaunis
ja mielestäni taulut on jo mukavan persoonallisesti esillä.
Tyttäressäsi asuu pieni sisustaja :). Hyvä idea suitsia eteisen kaaosta, joka lienee tuttua aika monille meistä.

Anniina Kumpula kirjoitti...

"..niitä ihailee pitkällä katseella ohikulkiessaan (niinpä, mutta sellaisia me sisustajat ollaan!?)."

Samaistun täysin tuohon ajatukseen (ja moniin muihinkin ;)) ja helpotuin.
On siis terveellistä tykätä omasta tyylistä ja tavasta sisustaa. Välillä unohtuu pidemmäksikin aikaa ihailemaan tuotoksiaan :)

Kiitos taas postauksistasi! Niitä on aina niin ilo lukea, olet rehellinen aito itsesi.
Olet ollut vahvasti vaikuttamassa myös oman blogini perustamisessa! Sekä innoittajana tulevaan alaani ;)
Kiitos!

sisustuskärpänen kirjoitti...

Joo, mullekin jäi tuo rotsin ja kansallispukukankaan yhdistäminen mieleen!! Jotenkin ihana fiilis jäi koko naisesta; sellainen rehellinen ja nöyrä tekijä, joka luottaa itseensä! Voi kunpa meissä kaikissa olisi ripaus enemmän Marianne Valolaa!

sisustuskärpänen kirjoitti...

:) Kiitos, mutta arvaa mitä, puolet tauluista on vielä laittamatta seinälle... huoh!
Minäkin näen tytössä selvää sisustajan ainesta. )Mieheni kyllä näkisi tytössä ehkä mielummin insinöörillisiä piirteitä? ;) Mutta minä luotan luovan alan ja järjestelmällisyyden yhdistelmään! ;D

sisustuskärpänen kirjoitti...

Voi KIITOS Anniina! Ihanan kannustava ja suorastaan imarteleva kommentti! :)

Miia kirjoitti...

Moi!
Hyvän löydön olet tehnyt :) Ja toi tauluseinä on hieno! Käy katsoo mun blogissa, laitoin sulle haateen....